Joka tarpeeseen kasvihuoneet

Kasvihuoneessa ei kesä lopu kesken

Kasvihuone pidentää hyöty- ja koristekasvien kasvukautta ja antaa lämpöä vaativille kasveille mahdollisuuden tuottaa satoa. Kotipihan kaunistus toimii usein myös oleskelutilana.

Teksti: Elina Turunen kuvat: valmistajat

Kasvihuoneen ansiosta arkojen tai lämpöä vaativien lajikkeiden kasvattaminen onnistuu myös pohjoisen perukoilla: niin sanotun kylmänkin kasvihuoneen kesä alkaa viimeistään toukokuun puolella, lämmitys venyttää viljelykautta entisestään. Kasvihuone on kiva lisä puutarhaan ja perinteisen kasvihuonekasvattamisen ohella se toimii myös pihaolkkarina.

Tarjolla on monia malleja aina pikkuruisista seinänvierushuoneista kymmenien neliöiden lasipalatseihin. Kasvihuoneen kokoa miettiessä kannattaa pohtia huoneen käyttötarkoitusta ja omaa innostusta puutarhapuuhiin. Pihan koko, aurinkoisuus ja kunnan rakennusmääräykset voivat asettaa omat rajansa kasvihuoneen valintaan. Kunnan rakennusvalvonnasta selviää, tarvitseeko kasvihuoneen pystyttämiseen rakennus- tai toimenpideluvan. Luvanvaraisuuteen vaikuttavat kasvihuoneen neliöt ja korkeus sekä sijainti suhteessa tontin rajoihin.

Koon ja mallin valintaan vaikuttavat myös halutun sadon määrä ja kasvatettavat kasvit, esimerkiksi pensas­tomaatti vaatii vähemmän tilaa kuin kattoon kiipeävä runkotomaatti. Huoneesta kannattaa varata reilu puoli metriä myös käytävälle eikä ylimääräinen tila työskentelyyn tai puutarhatarvikkeille ole pahitteeksi sekään. Kasvit myös viihtyvät isommissa huoneissa, sillä niissä on yleensä pieniä kasvihuoneita tasaisempi lämpötila ja parempi ilmanvaihto, onhan tuuletusluukkujakin silloin enemmän.

Valitse aurinkoinen paikka

Kulkureitit kannattaa huomioida sijoituspaikkaa suunnitellessa: jos kasvihuoneessa hyötyviljellään, on sen hyvä sijaita lähellä keittiötä. Tärkeämpää on kuitenkin paikan valoisuus ja lämpö. Kasvihuone sijoitetaan aurinkoiselle paikalle tuulensuojaan. Jos aurinko porottaa kasvihuoneeseen koko päivän, voi kasveja joutua varjostamaan. Varjostusta voidaan tarvita erityisesti lasihuoneissa, kun taas PC-muovista (polykarbonaatista) valmistetut kennolevyt taittavat valoa lasia paremmin eikä varjostusta välttämättä tarvita.

Yleensä kasvihuone vaatii esimerkiksi ankkuroitavan metallisokkelin tai harkkoperustuksen – maaperä ja huoneen koko määrittelevät perustustavan. Etenkin lasihuoneen perustus kannattaa tehdä huolellisesti, jotta lasit eivät säry maan routiessa.

Lasia vai muovia?

Perinteinen lasihuone on kaunis, mutta lasi on tietenkin muovia hauraampi materiaali ja erityisesti lasikatot voivat sortua runsaslumisina talvina. Yksi vaihtoehto onkin rakentaa seinät lasista ja katto muovisista kennolevyistä. Kennolevyillä on myös hyvä lämmöneristyskyky. Yleensä runko on puuta tai alumiinia. Klassisen kaunis puurunko vaatii hieman huoltoa, sillä puuosat pitää öljytä muutaman vuoden välein. Alumiinirunko on kevyt, kestävä ja huoleton valinta. Lattia voi olla maanvarainen, laatoitettu, betonista valettu tai vaikka terassityyppinen.

Kasvihuoneen hintaan vaikuttaa rakennusmateriaalien ja pinta-alan lisäksi kasvihuoneen varustelu: automaattiset tuuletusluukut ja kastelujärjestelmät suurentavat hintalappua mutta toisaalta helpottavat puutarhurin askareita erityisesti kuumina kesäpäivinä.

Tekisitkö mieluummin itse? Rakennustarvikkeita hankkiessa kannattaa kierrellä rautakauppojen lisäksi myös kierrätysmyymälöissä. Osa kasvihuonevalmistajista myy myös kasvihuoneiden rakennustarvikkeita. Kasvihuoneharrastuksen voi aloittaa kevyemmin vaikka katetusta istutuslaatikosta, jossa viihtyvät muun muassa salaatit ja yrtit. Senkin voi nikkaroida itse esimerkiksi laudoista ja vanhasta ikkunasta.

Myös kasvihuone tarvitsee huoltoa. Se on hyvä kuurata sekä sisältä että ulkoa keväisin ja syksyisin, jotta tuholaiset ja taudinaiheuttajat kuolevat. Käytä pesuun painepesuria tai harjaa. Keväthuollon yhteydessä kannattaa varmistaa, että tuuletusluukut ja automatiikka ovat kunnossa.

Suunnittele itse

Leveän ja tilavan Maxi 4 -sarjan kasvihuoneen voit suunnitella tarpeidesi mukaan tai tilata edullisempana kasvihuonepakettina. Voit esimerkiksi valita huoneeseen turvalasin tai eristysmuovin. Lisävarustelu tuo paljon mahdollisuuksia sekä kasvatukseen että huvimajan rakentamiseen. Paljon eri kokovaihtoehtoja (9,6–27,9 m²). Alk. 1 799 € www.willabgarden.fi

Monien mahdollisuuksien viherhuone

Palram Victory -viherhuone sopii monenlaiseen käyttöön: sinne mahtuu korkeutta vaativia kasveja ja vaikkapa oleskeluryhmä. Seinät ja katto ovat kestävää UV-suojattua polykarbonaattia ja runko helppohoitoista alumiinia. Liukuasennettavat paneelit eivät vaadi lukittavia osia. Mukana galvanoitu ankkurointisarja. 9,5 m², harjakork. 269 cm. 1 995 € www.horisontenterprises.fi

Kupoli kotipihalle

Geodeettinen kupolikasvihuone kestää hyvin lumikuormaa sekä tuulta, ja energiatehokkaassa huoneessa lämpö ja valo jakautuvat tasaisesti. Runko on lujaa siperianlehtikuusta ja kolmionmalliset kennot UV-suojattua polykarbonaattia. Kolme kokoa ( 8–28 m²), alk. 2 599 € www.akiro.fi

Viherhuone tai oleskelutila

Juliana Veranda on viherhuone ja oleskelutila, joka toimii myös kasvihuoneena. Huoneessa on turvalasit ja kennolevykatto. Neljä eri kokovaihtoehtoa tilan- tarpeen mukaan (4,4–12,9 m²). Alk. 1 555 € www.kivikangas.fi

Eleganttia charmia

Klassisia SUN Robinson Victoria -sarjan kasvihuoneita on rakennettu Englannissa jo vuodesta 1947. Runko on alumiinia ja tukirungoissa on vahvistettu profiilirakenne, lasit ovat turvalasia. Kasvihuoneessa on madallettu kynnys. Eri malleja ja paljon kokoja. Reigate-kasvihuone (harjakork. 355 cm) alk. 7 500 € www.tuontiukkonen.fi

Huokea peruskasvihuone

Season-kasvihuoneiden kokoonsa nähden erityisen korkea kylki antaa tilaa kasveille ja helpottaa puutarhurin töitä, erillisellä terässokkelilla kasvihuonetta voi vielä korottaa. Alumiinirunko ja polykarbonaatti-kenno­levyt. Useita kokoja (2,5–7,7 m²). Alk. 299 € www.season.fi

Kolme tapaa kasvattaa

Kasvihuonekasvattamisen voi aloittaa huhti–toukokuussa ja jatkaa pitkälle syksyyn. Lämmitin varmistaa, ettei halla pääse huoneeseen.

1. Helpointa on ruukkukasvattaminen, ja siihen sopivat monet vihannekset, kunhan ruukku on riittävän suuri. Muista, että etenkin tomaatti ja kurkku kuluttavat paljon vettä ja ravinteita. Anna lannoitetta veden mukana vähintään joka toinen kastelukerta.

2. Toinen helppo tapa on istuttaa valmiiseen kasvusäkkiin. Säkissä on sopivasti tilaa kolmelle tomaatin, paprikan, chilin tai kurkun taimelle. Reheväkasvuisia kasveja, kuten kurpitsoja ja meloneja, ei kannata laittaa kahta taimea enempää per säkki. Usein säkissä on ns. varastolannoitus valmiina. Jos lannoitetta ei ole, anna se kasteluveden mukana. Säkkeihin saatava kasteluallas toimii vesivarastona ja helpottaa loma-ajan kastelua.

3. Huoneeseen voi myös perustaa kasvupedin tai multapenkin. Rajaa peti käsittelemättömillä laudoilla, tiilillä tai harkoilla. Käytä kasvu­alustana turvemultaa. Pedin paksuuden tulee olla 40–60 cm. Samaan petiin voi laittaa sekä köynnöstäviä että matalana pysyviä kasveja, kuten yrttejä. Syväjuuriselle viiniköynnökselle kasvupeti on ehdoton, ja myös peruna hyötyy syvästä multatilasta. Kasvupeti mahdollistaa tasaisen vedensaannin. Älä unohda lannoitusta!

Vinkit kertoi tuoteryhmäpäällikkö Outi Jokinen Hankkijalta.