Istuta oikein!

Kevään saapuessa pihan kasvillisuuden uusiminen tai vanhan istutusalueen täy- dentäminen on monella mielessä. Jotta lopputulos olisi paras mahdollinen, huomioi mm. valo-olosuhteet, maaperän laatu, kasvin aikuiskoko sekä istutustiheys.

Teksti: eva Wuite Kuva: istockphoto

Yksi tärkeimmistä istuttamiseen liittyvistä asioista on oikean kasvin valitseminen oikeaan paikkaan. Suurin osa kasveista viihtyy puolivarjoisessa paikassa, mutta täys- auringon ja täysvarjon kasvupaikkoihin on tärkeää valita näihin olosuhteisiin sopiva kasvi.

Maaperän laatu on myös syytä tarkistaa ennen kasvien valintaa. Usein riittää istutuspaikan kasvualustan parannus esimerkiksi uudella pussimullalla, mutta tiukan savimaan alueella tämä ei välttämättä riitä. Tällöin kannattaa miettiä, olisiko hyvä valita sellaisia kasveja, jotka viihtyvät savisessa maassa vai halutaanko koko tulevan istutusalueen kasvualustat vaihtaa uusiin.

Kuinka isoksi kasvi kasvaa?

Kasvin aikuiskoko on hyvä huomioida istutuspaikkaa valitessa. Puita ei pidä istuttaa alle viiden metrin päähän rakennuksista, sillä niiden juuret voivat kasvaessaan tukkia salaojia ja pahimmillaan rikkoa perustuksia. Rakennusten seinustoille tulee jättää yleensä vähintään räystään levyinen vettä läpäisevä maakerros esimerkiksi sepeliä.

Rakennuksen routasuojalevyt ovat usein niin pinnassa, ettei alueelle saada riittävän paksua multakerrosta. Tällöin kannattaa miettiä istutusalueen korottamista esimerkiksi muurikivillä.

Huomioi myös istutusetäisyydet

Uusia istutusalueita perustettaessa on muistettava myös istutustiheys. Tähän vaikuttavat kasvin aikuiskoko sekä se, miten nopeasti halutaan alueen peittyvän uuden kasvuston alle. Esimerkiksi maanpeiteperennoja istutettaessa voidaan kasvit sijoittaa oppikirjojen ohjeita tiheämminkin, jos halutaan nopea peittävyys maanpinnalle. Tämä helpottaa pihan hoitotöitä, sillä rikkakasvit eivät pääse niin helposti kasvamaan tiheän kasvuston läpi. Alan kirjallisuudessa on hyvin tietoa pensaiden ja havujen istutusetäisyyksistä.

Ajankohtaista nyt!

Pensaat on hyvä leikata ennen silmujen puhkeamista. Tarkista kuitenkin ensin kasvilajin leikkuuohjeet ja -ajankohta.

Haravoi nurmikko vasta sitten, kun se on täysin kuivunut.

Poista perennapenkeistä kuollut kasvusto toivottamaan syksyllä istutetut sipulikasvit tervetulleiksi.

Aloita kesäkukkakausi orvokeilla, tulppaaneilla ja narsisseilla. Muista suojata kukat harsoilla pakkasöiden varalta.

vinkki

Astiataimia voidaan istuttaa aina, kun maa ei ole roudassa. Paljasjuuriset taimet istutetaan varhaiskeväällä tai myöhäissyksyllä.

Paakkutaimien juuripaakun verkko avataan vasta istutusmontussa. Verkkoa ei kuitenkaan tarvitse poistaa, sillä se maatuu muutamassa vuodessa.

Astiataimet istutetaan samaan syvyyteen kuin taimi on ollut astiassaan. Poikkeuksena jaloruusut sekä isokukkaiset kärhöt, jotka istutetaan n. 15 cm syvemmälle kuin jalonnuskohta.

Kastelu on erityisen tärkeää istuttamisen aikana ja sen jälkeen. Astiataimi kannattaa upottaa esimerkiksi ämpäriin ennen istuttamista.

Tiivistä multa hyvin istuttamisen yhteydessä. Tätä helpottaa myös alueen runsas kastelu.

Ota kunkin kasvilajin kohdalla selville, kannattaako istuttamisen yhteydessä tehdä istutusleikkaus.

Huvilasta & Huussista tuttu suunnitteluhortonomi Eva Wuite on tehnyt piha- ja maisemasuunnitteluja jo yli 10 vuoden ajan ympäri Suomea.

www.gardenliving.fi