Joka tarpeeseen Uudet pihatyökalut ja -koneet

Kotipuutarhurin apulaiset

Kaunis piha ja kukoistava puutarha vaativat hoitoa ja huolenpitoa. Kevään pihapuuhat sujuvat vaivattomasti, kun puutarhatyökalut ovat kunnossa.

Teksti: Elina Turunen kuvat: valmistajat

Jotta piha pysyy kuosissa ja puutarhan sato tuottoisana, on nurmikkoa trimmattava, kasvimaata käännettävä ja omenapuita leikattava. Laadukkaat ja tehokkaat työvälineet helpottavat pihaprojektien toteuttamista, olipa suunnitelmissasi ylläpitohoito tai suurempi pihaurakka.

Kesän kynnyksellä onkin hyvä aika päivittää puutarha- vajan työkalut ja koneet. Pihan koko ja omat puutarha-unelmat vaikuttavat työvälineiden määrään ja laatuun: villistä metsäpuutarhasta haaveilevalla tai ruukkuistutuksia suunnittelevalla on erilaiset tarpeet kuin hyötykasvimaan perustajalla.

Kotipuutarhurin perustyökalujen, kuten lapioiden, haravoiden ja oksasaksien, lisäksi joihinkin töihin tarvitaan pienkoneita. Ennen ostopäätöstä kannattaa miettiä, mitä teknisiä ominaisuuksia laitteelta kaipaat. Testaa konetta mahdollisuuksien mukaan ja kiinnitä huomiota ergono-miaan ja käytön vaivattomuuteen. Tarkista myös varaosien saatavuus ja huoltotarpeet. Huolla pihakoneet ja työvälineet säännöllisesti valmistajan ohjeiden mukaan. Jos kotikonsteilla ei pärjää, vie pienkone ammattilaisen huollettavaksi.

Kolminkertainen leikkausteho

Fiskarsin PowerGear-tuotteiden voimamekanismi kolminkertaistaa leikkaustehon. Oksasakset valitaan puun kovuuden mukaan, raivaussakset on tarkoitettu järeämpään karsintaan ja uudet monitoimileikkurit sopivat mm. puiden leikkaamiseen ja tiheikköjen karsintaan. Alk. 34,90 €

www.fiskars.fi

Vihreämpi puutarha

Hiljainen akkuruohonleikkuri on mukava käyttää eikä suorituskyvystä tarvitse tinkiä. Multiclip 47 AE -akkuleikkurin tehokas ja ympäristöä säästävä 80 V / 4 Ah -akku sopii myös muihin Stigan 80 V:n laitteisiin.

Suositushinta 620 € (sis. akun ja laturin)

www.stiga.fi

Kätevää kastelua

Gardenan Aquaroll M Easy -letkuvaunun esiin taitettavan tukijalan ja nousevien pyörien ansiosta vaunu seisoo tukevasti letkua vedettäessä. Metallinen letkunohjain mahdollistaa letkun tasaisen kelaamisen käsiä likaamatta. 79,90 € (sis. 20 m letkua ja ruiskusuuttimen)

www.gardena.fi

Monipuolinen pensasleikkuri

Akkukäyttöisessä Stihl HSA 25 -pensasleikkurissa on pensas- ja ruohoterä. Teleskooppivarren ansiosta saat siistittyä nurmikon reunat ilman kyykistelyä. 139 €, varsi 55 €

www.stihl.fi

Puu- ja kivipintojen puhdistamiseen

Glorian Multibrush-monitoimilaitteen kivipintojen puhdistusharjalla on kätevää poistaa levät ja sammalet pihakiveykseltä, teräsharja puhdistaa laattojen välit. Lisävarusteina saatavana puupintojen puhdistusharja ja reunaleikkuri, joka poistaa kivetyksen päälle kasvaneen nurmikon. 198 €

www.esbau.fi/gloria

Nurmikon viimeistelyyn

Laadukas ja tehokas Jonsered GT 2128 -ruohotrimmeri käynnistyy kevyesti Spin Start -toiminnon ansiosta. Varustettu kätevällä Tap ’n Go -siimapäällä. 229 €

www.jonsered.fi

Uusi ruohonleikkurimallisto

ProForestin ruohonleikkurimallistossa on biosilppuava työnnettävä leikkuri sekä keräävä ja vetävä leikkuri, jonka saa myös sähköstartilla. Isot kuulalaakeroidut pyörät helpottavat koneen käsittelyä. Molemmissa malleissa on pienikulutuksinen 139 cm³:n OHV-moottori. Kampanja- hinnat alk. 229 €

www.pihakone.fi

Isojen pihojen leikkuri

Polttomoottorikäyttöinen allesilppuava Viking MB 4 R -ruohonleikkuri on tarkoitettu pitkäkestoiseen nurmikonleikkaukseen keskisuurille ja suurille pihoille. Vakaassa ja ketterässä leikkurissa on kuulalaakeroidut pyörät, valurunko ja kevytkäynnistys. 599 €

www.stihl.fi

Itsevetävä bioleikkuri

Greenstar M20V-T on edullinen itsevetävä ruohonleikkuri, jossa on tehokas 4,75 hv:n nelitahtimoottori. Bioleikkaavan ruohonleikkurin leikkuujälki on siisti, ja ruoho murskautuu pieneksi ja jää ravitsemaan ruohon kasvua koko kasvukaudeksi. 249 €

www.kone-glans.fi

Kyytiä rikkaruohoille

Wolf-Gartenin heiluriharan

kaksipuolinen veitsiterä työskentelee maanpinnan alla ja poistaa rikkaruohot niin kasvi-

maalta kuin pihakäytäviltäkin. Sopii jopa saviseen maahan. Puuvarsi käy kaikkiin Multi-

Star-välineisiin. 14,90 €/kpl

www.hankkija.fi