Kaunis syyspiha täydessä loistossaan

Syksyn väriloisto valloittaa puutarhan keltaisen, oranssin ja punaisen sävyillä. Pihalla riittää paljon töitä. Samalla tankataan energiaa talven varalle.

Teksti: eva Wuite kuvat: eva Wuite, hanna marttinen

Syysauringon paistaessa pihatöistä saa parhaan energian ja mielen. Ajankohta kannattaakin valita sään mukaan, sillä syystöitä ei tarvitse sitoa tiettyyn päivään.

Hoida siistiksi

Pihan tärkeimpiä syystöitä on puiden ja pensaiden leikkaus. Syksyllä leikataan muun muassa kirsikat, luumut, koivut ja mongolianvaahterat. Leikkaukset on parasta tehdä, ennen kuin lehdet muuttuvat syysväriin.

Kaikki rikkaruohot kannattaa kitkeä ennen talven tuloa, jotta ne eivät pääse juurtumaan liiaksi ja viherrä ensimmäisten kasvien joukossa keväällä.

Haravointi on syystöiden suurin urakka, ja sitä saakin tehdä useampaan otteeseen. Kaikkia lehtiä ei kannata viedä pois, vaan ne voi kasata pensaiden alle maatumaan.

Istuta värejä

Nyt on yksi parhaimmista ajankohdista istuttaa uusia kasveja – kaikkia monivuotisia kasveja voi pistää maahan pitkälle syksyyn. Syysistutusten etu on kosteus maassa ja ilmassa, joten kastelun tarve on vähäisempää.

Pihalle saa parasta syysväriä syyshortensialla, mongolianvaahteralla, pallesorvarinpensaalla ja koristeheinistä esimerkiksi hurmesilkkiheinällä. Puista esimerkiksi rusokirsikalla ja tuurenpihlajalla on upea syysväri.

Heinillä saadaan tyylikkyyttä pihalle ympäri vuoden, sillä ne ovat koristeellisia myös talvella.

Koristele kransseilla ja ruukuilla

Syksy on myös kranssien ja ruukkuistutusten aikaa. Upean kranssin saa tehtyä ruskanvärisistä villiviinin versoista ja pelkistetymmän version käyttämällä samaa köynnöstä lehdettömänä tai koivun taipuisia oksia. Havukranssien aika on hieman lähempänä talvea.

Kesällä käytetyt koristeheinät kuivahtavat kauniisti, joten ne kannattaa jättää ruukkuihin talven ajaksi. Syysruukkuihin sopivat myös hopealanka, marjakanervat ja vihertävät callunat.

Kun pakkanen verottaa herkimmät yksilöt, ruukkuihin voi lisätä havuja tai perinteisiä callunoita ja kanervia.

Ajankohtaista nyt!

Istuta sipulit pian ostamisen jälkeen tai säilytä ne kuivassa ja viileässä. Etenkään pienimmät sipulit, kuten posliinihyasintit tai lumikellot, eivät kestä kovin pitkää lämpimässä. Tulppaaneita ja muita isompia sipuleita voi istuttaa vielä myöhään syksyllä. Tee löytöjä puutarhamyymälöiden alennuskoreista!

vinkki

Hortensiat ovat kesän ja syksyn kauneimpia kukkijoita. Niiden loisto kestää pitkään ja etenkin syyshortensialla jatkuu pakkasiin saakka. Parhaiten hortensiat tulevat esiin useamman pensaan ryhmässä, mutta mustilan- ja kuutamohortensia ovat näyttäviä myös yksittäispensaina. Syyshortensia ja pallohortensia kannattaa istuttaa suurempiin ryhmiin.

Syyshortensian perinteisen lajikkeen lisäksi markkinoilta löytyy runsaasti pienikokoisia ja erivärisiä lajikkeita. Jalohortensioita kannattaa myös kokeilla, vaikka niiden kukinta vuosittain on hieman epävarmaa.

Hortensian kukat ovat mainioita leikkokukkia ja sopivat myös kuivatukseen. Kun poimit säännöllisesti syyskukat pihalta, teet samalla etukäteen osan tulevan kevään leikkauksista. Kukkia kannattaa kuitenkin myös jättää pensaisiin, koska sielläkin ne näyttävät koristeellisilta talvella.

Tervetuloa lukijailtaan puutarhamyymäläämme!

Tiistaina 1.10. klo 18–20,

GardenLiving Oy Sinimäentie 6, 02630 Espoo

Tule keräämään ideoita ja trendikkäitä ratkaisuja omalle pihallesi. Illan aikana saat vinkkejä pihavalaistukseen ja voit tehdä löytöjä puutarhamyymälämme alennusmyynnistä. Maisemasuunnittelija Eva Wuite on itse paikalla antamassa vinkkejä.

Ilta on ilmainen, ja tarjolla on pientä naposteltavaa. Osallistujat saavat normaalihintaisista tuotteista 10 % alennuksen. Tutustu palveluihimme jo etukäteen osoitteessa www.gardenliving.fi

Ilmoittaudu pian: info@gardenliving.fi

100 nopeinta ilmoittautunutta pääsee mukaan.

Huvilasta & Huussista tuttu suunnitteluhortonomi Eva Wuite on tehnyt piha- ja maisemasuunnitteluja jo yli 10 vuoden ajan ympäri Suomea.

www.gardenliving.fi