sonjan palsta

Kevään kukkaloisto varmistetaan syksyllä

Kevään kukkasipulit istutetaan syksyllä, ja valitsemalla lajit oikein saa nauttia kukinnasta pitkään.

Teksti: Sonja lumme kuvat: Arne nylander

Tulppaanit, narsissit, helmililjat ja scillat ilahduttavat puutarhassa silloin, kun muita kukkijoita ei vielä näy. Sitkeimmät sipulikukat puskevat läpi hupenevan hangen siellä, missä aurinko pääsee lämmittämään. Sipulikukkia kannattaakin istuttaa runsaasti, sillä niistä saa paljon silmäniloa pienellä vaivalla. Valitsemalla eri aikaan kukkivia lajeja kukinta jatkuu huhtikuulta kesäkuulle.

Istutus sulan maan aikana

Sipulikukat istutetaan syksyllä, syyskuulta lähtien. Tarkkaa istutusaikaa on vaikea antaa, sillä vuodet eivät ole veljiä keskenään, ja Suomi on pitkä maa. Sipulien olisi hyvä saada juurtua, mutta ne eivät saisi lähteä kasvuun syksyllä. Sipuleita voidaan istuttaa koko sulan maan aikana, ja joskus etelässä maa on jäätynyt vasta joulukuussa.

Valitse parhaat sipulit

Sipulipusseissa on numerot, jotka ilmaisevat sipulien kokoa senteissä. Isot sipulit kasvattavat isoimmat kukat, joten jos voi valita, kannattaa ottaa suuria sipuleita. Sipuleiden tulee olla napakoita eikä niissä saa olla syviä viiltoja, mutta irtoileva kuori ei haittaa. Jo kasvuun lähteneet sipulit kannattaa jättää kauppaan.

Uskolliset kukkijat ja yhden kevään ilot

Siinä missä isojen, komeiden tulppaanien kukinnasta saa nauttia yhden kevään, lumikellojen hento kauneus ilahduttaa vuosi toisensa jälkeen. Pienempien tulppaanien kukinta ei ole yhtä loistavaa kuin isojen, mutta ne palkitsevat kukkimalla uskollisesti joka kevät. Scillat ja helmililjat leviävät vuosi vuodelta muodostaen isoja sinisiä mattoja, ja nurmikko on jätettävä leikkaamatta, kunnes ne ovat kuihtuneet. Narsissit jaksavat kukkia paremmin, jos ne silloin tällöin nostaa maasta ja jakaa tiukkaan pakkautuneet sipulit.

Istuta oikein

Istuta sipulit kolme kertaa oman korkeutensa syvyyteen. Kukkapenkissä tulppaanit kukkivat ennen perennoja, ja niiden lehdet jäävät sopivasti kuihtumaan uuden kasvuston alle. Pensaiden juurelle kannattaa istuttaa pienempiä sipulikukkia, ne peittävät kauniisti paljaan maan.

Vihervinkki

Uudelleen käytettävä ruukkusorapussi

Kukkaruukun pohjalla on hyvä olla kerros ruukkusoraa salaojana, ja yleensä sora menee syksyllä kausikukkien ruukkuja tyhjennettäessä kompostiin. Uudelleen käytettävän ruukkusorapussin voi siirtää kesäkukkien ruukuista talteen seuraavaa kevättä varten tai mullanvaihdon yhteydessä uuteen ruukkuun. Tarvitset vain palan maisemointikangasta, narunpätkän ja ruukkusoraa.
1. Leikkaa puutarhaliikkeen maisemointi- tai suodatinkankaasta sopivan kokoinen ympyrä. 2. Laita kankaalle tarvittava määrä ruukkusoraa ruukun koon mukaan. 3. Muodosta kankaasta ruukun pohjan peittävä pussukka ja sido se kiinni narulla. Aseta pussi ruukun pohjalle, laita ruukkuun multaa ja istuta kasvi normaaliin tapaan.

Puutarhasta pöytään

Muhkea munakoiso

Koisokasveihin kuuluvaa munakoisoa (Solanum melongena) on viljelty jo vuosituhansia maapallon lämpimillä alueilla. Lämpöä kasvi vaatiikin kukoistaakseen, ja meillä Suomessa munakoisoa kasvatetaan kasvihuoneessa tai suojaisella parvekkeella. Munakoiso on monivuotinen, mutta sitä kasvatetaan meillä yksivuotisena.

Siemen tarvitsee lämpimän mullan itääkseen (n. +20–23 °C), ja taimi 10–12 viikon esikasvatuksen valoisassa paikassa ennen ulosistutusta. Keväällä monissa puutarhaliikkeissä on myynnissä myös valmiita taimia. Taimi latvotaan 20–30 cm korkeana, silloin se tanakoituu ja pensastuu.

Kasvupaikalleen munakoison voi istuttaa, kun lämpötila on pysyvästi yli +10 °C, tosin taimi viihtyy parhaiten, kun lämpötila on yölläkin n. +20 °C. Munakoiso vaatii kohtuullisen lannoituksen ja tasaisen kastelun, mutta ei siedä märkyyttä.

Hedelmiä on valkoisia, punaisia, vihreitä ja kirjavia, muodoltaan ohuita pitkulaisia, pyöreitä ja soikeita. Kaikkein tutuin on purppuran värinen, pitkämäinen napakka hedelmä. Sellainen on myös yksi suosituimmista lajikkeista, 'Black Beauty'.

Munakoiso on herkullinen monin eri tavoin valmistettuna. Se on olennainen osa kreikkalaista mussakaa, ja täytetyt, uunissa muhineet munakoisot ovat herkku vailla ver­- taa. Grillatut munakoisoviipaleet ovat oiva kesäinen kasvisruoka. Aikaisemmin munakoisot suolattiin ennen käyttöä kitkerän nesteen poistamiseksi, mutta nykyiset lajikkeet eivät sitä kaipaa.

Ajankohtaista juuri nyt

Muista talvisuojaukset

Suojaa eläimiltä

Nuoret taimet, myös aitataimet ja hedelmäpuut, pensasmustikat sekä orapihlajan tyvet maistuvat talvella ruokaa etsiville eläimille. Suojaa kasvusto tarpeeksi korkealle kanaverkoin, sillä hangen päältä on helppo järsiä meheviä oksia. Onkin hyvä tampata lumi taimien ja pensaiden juurilla, se estää myös myyrien käytävien kaivelua hangen alla.

Suojaa pakkaselta

Kukkapenkiin jääneet kuihtuneet lehdet ja kasvit suojaavat maata talvelta. Myös lumi jää penkkiin paremmin, ja hanki eristää kylmää. Perennapenkin siivous kannattaa siis jättää suosiolla kevääseen. Kaikkein arimmat kasvit hyötyvät turvepeitteestä ja havunoksista.